Blogit

Ihmiset ympärilläsi

Ihmiset ovat organisaation tärkein voimavara. Ihmisten välinen yhteistyö tuo synergiaa. Ihmisten mukana tämä homma seisoo tai kaatuu. Ja niin edelleen.

Jos jossain, niin markkinoinnin ja mainonnan alalla menestys ja ylipäätään tekeminen perustuu – ihmisiin. Jos ajatusta tarkentaa piirun verran mainostoimistoihin, lienee perusteltua kysyä, onko niillä mitään muuta arvoa tai substanssia kuin se, mikä liikkuu työntekijöiden korvien välissä. Koneet on liisattu, toimitilat vuokrattu – sen verran on toivottavasti nuorempaakin sukupolvea peloteltu Turkaman ja muiden kumppanien ajoista että muut kuin henkilöstöinvestoinnit on maltettu pitää minimissä.

Ihmisten mukana taitavat liikkua myös asiakkaat. Erityisesti tänä päivänä, kun asiakkaat haluavat ja myös pystyvät olemaan yhä enemmän suoraan kosketuksissa suunnittelijoiden kanssa, yhteys muodostuukin suoraan heidän välilleen. Projektijohdon armeija saattaa vielä jossain ottaa suojamuurin roolia, kumpaankin suuntaan, mutta eipä se asiaa loppujen lopuksi auta. Asiakas tekee töitä niiden kanssa, joiden hän tietää hoitavan homman – oli käyntikortissa tai LInkedIn-profiilissa sitten mikä yritys tahansa.

Huomio siirtyy väistämättä yhä enemmän ihmisiin. Toki toimistot tuppaavat presentaatioissaan näyttämään kaikkia tehtyjä töitä, jotka ovat tuoneet sille asiakkaiden kehuja ja mainoskilpailujen palkintoja. Mutta jos nuo jutut oikeasti tehneet ihmiset ovat jo kauan sitten lähteneet talosta ja kenties vieneet kyseisen asiakkaan mukanaan, onko toimistossa oikeasti enää sitä osaamista jäljellä? Täysimääräisenä? Ainakin sitä edelleen neuvotteluhuoneissa suu vaahdossa myydään.

Tuohon palatkaamme tulevissa kirjoituksissa, tämän blogin varsinainen epistola löytyy otsikosta. Nimittäin – kuinka moni tekijä, tärkein voimavara, synergiageneraattori ja homman pystyssä pitäjä oikeasti ymmärtää, että kyse on siitä mihin alun kliseet, kliseisyydestään huolimatta, viittaavat?

Ihmisistä. Ja joukkuepelistä.

Siinä on nimittäin asia, joka taitaa kirkastua vasta ajan kanssa, ainakin näin alalla, joka ruokkii itseriittoisuutta ja egotrippailua. En kiistä, ettenkö joskus muinoin olisi itsekin ainakin kokeilevia kurkistuksia tehnyt moisiin suuntiin. Mutta näillä virkavuosilla, kun edes hetkeksi pysähdyn miettimään, miten olen tähän pisteeseen, edes, päätynyt, niin vastaus on liikuttavan yksiselitteinen.

Jos jossain asiassa olen onnistunut, niin siinä, että minulla on aina ollut ympärilläni ihmisiä, jotka ovat tehneet minusta paremman. Osaavia, haastavia, kannustavia, hyviä ihmisiä. Heidän, ja vain heidän ansiostaan, olen siinä missä nyt olen.

Toivottavasti olen pystynyt jollain tavalla itse olemaan heidän luottamuksensa arvoinen. Joukkueenahan tässä on, edelleen, tarkoitus voittaa.

Mieti hetken aikaa niitä ihmisiä, joita ympärilläsi on ollut. Ja sitä, missä olisit ilman heitä. Tuntuuko yhtä kiitolliselta kuin minusta?